Nimikilpailu




OSALLISTU UUDEN OPPIMIS- JA OHJAUSKESKUKSEN NIMIKILPAILUUN!

Kilpailun tarkoituksena on löytää uudelle oppimis- ja ohjauskeskukselle kuvaava nimi. Haukkarannan koulu ja Jyväskylän näkövammaisten koulu yhdistyvät hallinnollisesti ja toiminnallisesti oppimis- ja ohjauskeskukseksi vuonna 2013. Tulevalle organisaatiolle valmistuvat uudet toimitilat Kukkumäkeen viimeistään elokuussa 2015.

Tuleva oppimis- ja ohjauskeskus tarjoaa opetus-, kasvatus- ja kuntoutusalan palveluita oppimisen ja kasvamisen tueksi silloin, kun vaikeudet liittyvät näkemiseen, kuulemiseen tai kommunikaatioon. Asiakkaina ovat tukea tarvitsevat lapset ja nuoret, palvelujen ja koulutuksen järjestämisestä vastaavat ja heidän kanssaan toimivat ammattilaiset. Oppimis- ja ohjauskeskus kehittää alaa tutkimusyksiköiden ja järjestöjen kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti. Haukkarannan koulu ja Jyväskylän näkövammaisten koulu ovat valtion erityiskouluja ja ohjauskeskuksia.

Kilpailun osallistumisohjeet
Kilpailu on kaikille avoin ja on voimassa 11.12.2011 asti. Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai useammalla nimiehdotuksella ja ehdotuksen mukana tulee olla osallistujan yhteystiedot (nimi, osoite ja puhelinnumero). Alle 18-vuotiailta tarvitaan huoltajan yhteystiedot.

Nimiehdotuksilta toivotaan, että
- nimiehdotus kuvaa uuden oppimis- ja  ohjauskeskuksen toimintaa, tässä tapauksessa tarkoitetaan tulevaa oppimis- ja ohjauskeskusta, jossa yhdistyvät Haukkarannan koulu sekä Jyväskylän näkövammaisten koulu
- nimiehdotus sopii ohjaus- ja palvelukeskuksen nimeksi sekä keskuksen yhteydessä toimivan koulun nimeksi
- nimiehdotus sopii käytettäväksi nettisivun osoitteena eikä kyseinen osoite ole jo käytössä
- nimiehdotus soveltuu käytettäväksi suomen kielellä

Palkinnot:
Kilpailun pääpalkinto, matkalahjakortti (arvo 500 €) luovutetaan raadin valitseman parhaan nimiehdotuksen lähettäjälle. Kilpailun voittajan valitsee koulun johtokunta. Lisäksi kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan palkinnoksi lahjakortti (arvo 50 €). Lahjakortteja arvotaan 2 kpl. Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT. KIITOS OSALLISTUMISESTA. OLEMME YHTEYDESSÄ VOITTAJIIN HENKILÖKOHTAISESTI.
 



Nimikilpailun järjestävät Haukkarannan koulu ja Jyväskylän näkövammaisten koulu.